lauantai 18. elokuuta 2012

Arkijärki käteen!

Rakkaat lukijat!
Olen nyt avannut Arkijärki-kampanjasivun facebook.com/Arkijarki!!! Käykää tykkäämässä. Siis jos tykkäätte. Jos ette tykkää, teidän ei tarvitse reagoida mitenkään, me hoidamme tykkäämisen puolestanne. Tää on sellainen Arkijärki ja avaimet käteen -tyyppinen kampanja.

En tee politiikkaa, annan vain äänestäjille mahdollisuuden päästää minut ääneen, kun tehdään päätöksiä esimerkiksi toriparkista tai torivessoista. Tai kun päätetään uuden sillan paikkaa ja kouluavustajien määrärahoja. Haluan ymmärtää, miksi ja miten nämä päätökset tehdään, minulla on moniin asioihin sanani sanottavana. Ja jos ei ole, meinaan opetella myös sen, että vaikeneminen olisi kultaa. Aion viedä päätöksentekoon hitusen Arkijärkeä ja arkisten asioiden kanssa kamppailevien kaupunkilaisten tuntemuksia ja toiveita.

Näillä sanoin aukesi Sininpäivien poliittinen osuus!




Lopuksi haluan kuitenkin vielä kertoa (viitaten aiempaan kertomukseeni) että ne toisetkin Kreetalta ostamani kengät hajosivat. Että mun puolesta se Kreikka voi velkoinensa vajota vaikka Atlantiksen seuraksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti