torstai 30. elokuuta 2012

Ei kukkokaan käskien juokse

Lasten harrastamisesta puhutaan paljon. Minkä ikäisenä lapsen kuuluu aloittaa jokin harrastus? Montako päivää viikossa pitäisi olla harrastuksia? Mikä on tarpeeksi? Mikä on liian vähän?

Googlettamalla "lapset ja harrastukset" löytyy aiheesta artikkelia artikkelin perään.

On sitten kaikenmoisia suosituksia. Mutta onko näihin muka jotain oikeita vastauksia? No ei tietenkään! Vanhempien pitää tuntea oma lapsensa, eikä mennä minkään suositusten mukaan.

Ihan kuulkaa Arkijärki käteen tässäkin asiassa ja miettikää mikä on juuri sinun lapsellesi parhaaksi. Ei siis sinulle! Niitä kentän laidalla riehuvia ja kiroilevia ukkoja on jo ihan tarpeeksi.

Paljon herättää keskustelua se, miten jokin harrastus vie kaiken vapaa-ajan, eikä lapsella jossain kohtaa ole edes mahdollisuutta kokeilla tai toteuttaa muita kiinnostavia lajeja tai toimintaa.

Musikaalinen lapsi soittaa ja laulaa omaehtoisesti ja liikunnallinen lapsi liikkuu ilman maksullista liikuttamista. Mutta sitten on vanhempien harkinnan varassa pitäisikö lapsen saada tukea näissä asioissa mihin kiinnostus ja lahjat selkeästi viittaavat.

Minun lapseni liikkuu siinä määrin, että häntä on miltei mahdotonta pysäyttää. Hän pyöräilee, skeittaa, skuuttaa, juoksee, ui, hyppii, kiipeilee, snoukkaa, ja joskus vielä luisteleekin tai potkii palloa ja tanssii. Mutta näistä hän HARRASTAA vain tanssia. Eli vain siitä opetuksesta minä pistän kättä taskuun. Muu on omaehtoista vapaa-ajan käyttöä.


Maalla
Merellä
Ilmassa


Kaiken harrastamisen pitää perustua lapsen omaan tahtoon ja haluun. Kehitys tapahtuu muutenkin omalla ajalla, ei harjoituksissa. Lahjakkuudet ovat intohimoisia oman lajinsa suhteen. Jari Litmanen on kertonut että hän jäi aina treenien jälkeen potkimaan palloa pimeään asti. Muut eivät jääneet.

Miten sitten saada vähän liikkuva lapsi mukaan toimintaan? Kynnys hypätä mukaan ja koittaa eri lajeja pitää olla todella matala. Lapsetkin haluavat olla hyviä siinä mitä tekevät. Jos ei koe olevansa sopiva johonkin joukkoon, millä sitä sinne saa? Valmentajat ja seurat voivat ihan katsoa peiliin kun mietitään kansanterveydellisiä näkökulmia ja miksi lapset eivät liiku niin paljon kuin ennen.

Pitää erottaa "ammattimainen" harrastaminen ja omaksi iloksi tapahtuva harrastaminen. Jos haluaa soittaa viulua, ei sitä tarvitse soittaa 6 kertaa viikossa opettajan avulla kuten esim. jalkapalloa. Viulua voi soitella silloin kun sopii, kerran viikossa tai muutaman minuutin päivässä. Jalkapalloa on miltei mahdotonta harrastaa vain kerran viikossa ja sitten muina päivinä potkia silloin kun siltä tuntuu tai vaikka käydä partiossa ja kuviskerhossa sen lisäksi.

Omanlaisia ajatuksia herättää myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantalan kirjoitus:

"Me vanhemmat usein ajattelemme lapsen vahvuuksien olevan jotain suoritettavaa, kuten urheilullisuus, musikaalisuus, matemaattisuus. Emme osaa aina arvostaa elämässä pitkälle kantavia ominaisuuksia kuten vaikkapa leikkitaitoja, huumorintajua, empatiakykyä, rohkeutta kokeilla uusia asioita, harkitsevuutta tai maailman säteilevintä hymyä. Lisäksi haluamme tukea ”vahvuuksia” esimerkiksi harrastuksilla, kun lapsi tarvitsisi eniten tukea juuri ”heikkouksissaan”!

Tästä aiheesta on monia mielipiteitä, tässä esitin omani ja siihen mulla on kuin onkin oikeus. Toivon vaan, että kaikki ajattelevat asioita oman lapsen silmin ja lasta tukien, ei ympäristön paineiden kautta.

Ja aivan oma lukunsa onkin sitten raha ja miten se vaikuttaa lajivalintoihin. Sen nyt jokainen voi ihan itse miettiä. Sen vain sanon, että luojan kiitos minun lapseni ei ole koskaan halunnut harrastaa jääkiekkoa tai ratakelkkailua.

lauantai 25. elokuuta 2012

Pelastakaa lasten lisäksi myös opettajat!


Edellinen kirjoitukseni ja teoriani siitä miksei Suomesta tule olympiamatskua herätti tunteita niin täällä blogin puolella kuin facebookissa. Huonolla huumorillani esitin asian niin, että se johtuu siitä kun meillä Suomessa on koulut, joita siis monissa valtioissa ei ole, niin täällä pitää istua 9 vuotta paikallaan. Tässä oli sellaista sarkasmia, mitä nyt ainakaan opettajat eivät ymmärtäneet.
Olen arvostellut teksteissäni Kreikkaa, Crocseja, Heseä, Siwaa, kiropraktikkoa ja ties mitä, paitsi Lidliä, mutta ei niistä kukaan ole noussut noin takajaloilleen. Jokin on tappanut opettajien uskon omaan ammattiinsa.

Mikä?

           
Liian isot luokkakoot tuntuvat olevan monille se syy miksi työ on raskasta tai epämieluisaa. Kaikki kurinpitotoimet on kiellettyjä. Eikä palkka ei ole lainkaan verattavissa siihen, miten tärkeää työtä he tekevät.

Ystäväpiirissäni on monia opettajia ja ovat vallan mukavia ja hauskoja tyyppejä kaikki tyynni.
Kun tapaan koulun opettajia vapaa-ajalla, he ovat oikein mukavia ja tulee tunne etteivät he varsinaisesti mua vihaa, vaikka lapseni aiheuttaakin joskus lisätyötä heille. Olen pyytänyt sitä monesti anteeksi.

Aiheuttaako oppilaat sen ahdistuksen mitä opettajille tulee? Vai vanhemmat? Vai Wilma? Aivan varmasti se on Wilma! Tuo itsensä saatanan rakentama softa, missä voi laitella kaiken värisiä napukoita ruudukkoon, ja niillä kaikilla on oma merkityksensä. Minua pelottaa avata huonon päivän iltana koko verkkosivu. Wilmasta on ollut sellainenkin kantelija ettei reissuvihko koskaan elinaikanaan kyennyt samaan.
Nyt tuo totuudentorvi kertoo jokaisen kynän puuttumisen, joista olen ennen ollut autuaan tietämätön.  - Nyt sekin aiheuttaa tuskaa.
Olen ostanut kyniä yhden pikkukylän Tiimarin verran ja ikinä niitä ei ole missään! Ja kun unohtelu on kaksisuuntaista siten että kouluun viedyt tavarat eivät tule enää takaisin kotiin ja ne kamat jotka pitäisi mennä kouluun lojuu kotona muodostuu tilanne paitsi kalliiksi, myös sietämättömän tuskalliseksi äidille.

Kynistä takaisin opettajiin...

Minusta opettajille pitäisi palauttaa sen verran apuja ja eväitä, että saisivat auktoriteettinsä takaisin. Jos sillä helpottuisi se arki töissä ja säilyisi usko omaan tärkeään työhön yhteiskunnan pohjan rakentajina!
Kaikkien pitäisi tajuta, että nämä tyypit on syytä pitää tyytyväisinä, he sentään viettävät lapsesi kanssa suuren osan päivää! Siihen ei pelkkä Kivi-lyhty jouluisin riitä.

Lisään loppuun tähän sopivan vaalikampanjaani kirjoittamani lauseen:

Tärkeintä minulle on turkulaisten lasten ja nuorten kasvatus, koulutus ja hyvinvointi sekä niihin liittyvien palveluiden ylläpito ja parantaminen. Kaikkien lasten on saatava tasa-arvoinen kohtelu.”

Olen myös käynyt allekirjoittamassa tämän: Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu 2012 – 2016 Kannattaa käydä lukemassa!


maanantai 20. elokuuta 2012

Älä leiki, äläkä varsinkaan vitsaile!

Tässä Hesarin artikkelissa LEIKIN LOPPU! on paljon juuri sitä asiaa mitä olen miettinyt suomalaisessa kasvatuksessa ja koulunkäynnissäkin.

Kaikenlainen pelleily on pahasta ja huonoa käytöstä. Ylivilkkaalle lapselle annetaan automaattisesti yksi numero alempi arvosana joka aineessa, koska tuntikäyttäytyminen ei ole sitä mitä vaaditaan. Eli hiljaa paikallaan istumista. Se vaan on nimittäin ylivoimainen haaste joillekin lapsille, eikä liity mitenkään aivokapasiteettiin saati "kiltteyteen".

Tulee vähän sama juttu mieleen kun isoäitini kehuu joitain lapsia, jotka syövät lautasensa tyhjiksi ja pyytävät vielä lisääkin, että "onpas kilttejä lapsia". Siis hei se liittyy nälkään, tai siihen että ei ole nälkä. Joillekin maistuu ruoka, jotkut haluavat kiipeillä senkin ajan puissa ja hyppiä trampoliinilla. Se ei ole kiltteyttä tai tuhmuutta. Se olisi sitä lahjakkuutta mitä pitäisi ruokkia!
Minun lapseni olisi Kiinassa tai Venäjällä viety jo alle kouluikäisenä pois minulta jonnekin missä valmennetaan niitä lahjakkuuksia joita Olympialaisissa nähdään korkeimmilla palleilla.

Suomessa asia hoituu käytännössä niin, että pakotetaan istumaan paikallaan ainakin 9 vuotta, 10 kuukautta vuodessa, 6 tuntia päivässä. Onpa kumma ettei niitä superlahjakkuuksia synny. Tai siis syntyy, mutta se heiluminen ja juokseminen pyritään kitkemään. Mitä aikaisemmassa vaiheessa sen parempi. Sellainen lasten saatanallinen juokseminen ja hyppely on vaan saatava loppumaan!

Vuodatuksen loppuun lisään otteen poikani ensimmäisellä viikolla nyt kutosella saamastani viestistä yhdeltä aineopettajalta:

"...puhui usein viittaamatta ja opetuksen päälle, eikä totellut kehoitusta mennä omalle paikalleen. Lisäksi hän vitsaili paljon kavereiden kanssa."

"...vaikuttaa tosi vilkkaalta, mutta myös terävä-älyiseltä pojalta. Jotkut hänen vitsailuistaan meinaavat oikeasti naurattaa aikuistakin."

Ja tämän tyylisiä viestejä olen vastaanottanut nyt yli viisi vuotta.

Nyt siis vaatisinkin että kaikenlaisen liikehdinnän lisäksi myös vitsailu ja nauraminen on kitkettävä. Siinä ollaan jo hyvin onnistuttukin, mutta jotkut uppiniskaiset vielä yrittävät tempoilla vastaan.


lauantai 18. elokuuta 2012

Arkijärki käteen!

Rakkaat lukijat!
Olen nyt avannut Arkijärki-kampanjasivun facebook.com/Arkijarki!!! Käykää tykkäämässä. Siis jos tykkäätte. Jos ette tykkää, teidän ei tarvitse reagoida mitenkään, me hoidamme tykkäämisen puolestanne. Tää on sellainen Arkijärki ja avaimet käteen -tyyppinen kampanja.

En tee politiikkaa, annan vain äänestäjille mahdollisuuden päästää minut ääneen, kun tehdään päätöksiä esimerkiksi toriparkista tai torivessoista. Tai kun päätetään uuden sillan paikkaa ja kouluavustajien määrärahoja. Haluan ymmärtää, miksi ja miten nämä päätökset tehdään, minulla on moniin asioihin sanani sanottavana. Ja jos ei ole, meinaan opetella myös sen, että vaikeneminen olisi kultaa. Aion viedä päätöksentekoon hitusen Arkijärkeä ja arkisten asioiden kanssa kamppailevien kaupunkilaisten tuntemuksia ja toiveita.

Näillä sanoin aukesi Sininpäivien poliittinen osuus!




Lopuksi haluan kuitenkin vielä kertoa (viitaten aiempaan kertomukseeni) että ne toisetkin Kreetalta ostamani kengät hajosivat. Että mun puolesta se Kreikka voi velkoinensa vajota vaikka Atlantiksen seuraksi.

tiistai 7. elokuuta 2012

Kapteenille läpy, läpy


Oletko käynyt Rohdoksella, Kreetalla, Kyproksella? Niin minäkin, mutta en muista mikä oli mikäkin.
Tänään palasin kuitenkin Kreetalta, se on varma ja Hanian kaupungin liepeillä asusteltiin edellinen hikinen viikko.
Meri siellä on sininen ja suolainen, hiekka vaaleaa ja polttavaa ja roskisten lähellä ei kannata hengittää nenän kautta.

Kreikka on velkarkiisissä ja niin olen minäkin nyt. Onneksi kylän ainoa cash-masiina oli sökönä, eikä kaikkialle käynyt kortti, niin jäi rahaa vähän loppukuuksikin... nuudeliin ja kaurahiutaleisiin. Niitä ois sitten syytä syödä, sanotaan nyt vaikka vuoden loppuun, jotta tämä vaje saadaan korjattua.
Mutta loma ja matkailu on aina vaan yhtä mukavaa ja koukuttavaa.

Muutamia huomioita matkaltani;

1. Puumailmiö ei ole tuolle välimeren saarelle ainakaan vielä rantautunut. Pariskuntien miehet olivat harmaita, isovatsaisia ja hikisiä ja vaimot naisellisia, hoikkia ja varmasti nuorempia. Molemmat käyttävät kultakoruja.

2. Crocsit tulee olemaan seuraava suuri ongelmajätteemme. Ne ei maadu varmaan ikinä. Tulee vedenpaisumus, jääkausi ja aavikoituminen ja mitä on jäljellä - valkoisia muovisia terassisettejä ja crocseja.

Missä suomiperhe, siellä iloinen väriskaala kevyitä muovisia töppösiä.


3. Lomalennoilla taputetaan edelleen kun lentokone on laskeutunut. Miksi? Mistä sellainen tapa on alkanut? Matkastahan on maksettu ja kapteeni vie sinne minne pitääkin.
Miksei takseissa taputeta?
Tai busseissa? Ruvetaanko kaikki taputtamaan kun linja-auto saapuu torille tai ihan mihin vaan missä jäädään pois.
Ja eikö koko Viking Rosollin tuhatpäinen känninen seurue vois ruveta taputtamaan kun risteilijä rantautuu takaisin kotisatamaan! Jos kapteeni ajaa karille, kukaan ei taputa. Deal?

Minä taputin itselleni, kun lentokentällä muistin että olin unohtanut meidän molempien pyyhkeet ja simmarit hotellin parvekkeelle kuivumaan. Alkaa olee varmaan jo aika kuivat.

Ostin yhdet kivat kengätkin, niistä putos pohja matkalla lentokenttäbussiin, kesti siis noin 40 askelta. Made in Greece.


Lomalla rantamusiikista vastasi poikani ja otsikkokin lainattu: JVG Ft. Raappana - Kran Turismo!